Ajatuksia ajattelusta eiku mitä

Heh, siinähän meni melkein kuukausi taas tällein hups vaan. Tuona aikana mä kirjotin osittain 2 postausta ja pyysin erästä vierailevaa tähteä päivittämään vastauksia yhteen vanhaan postaukseen, joka on tulossa uudelleen julkaisuna jossain vaiheessa.. kunhan joskus saadaan se julkaisukelpoiseksi.

Nuokin 2 kesken jäänyttä postausta sisälsi ajatuksiani, joita en saanu purettua sen verran selkeästi, että olisi kehdannut niitä julkaista. Roikkukoot sitten luonnoksissa sen aikaa, että saan inspiraation palata niiden pariin - tai sitten vaan poistan ne, koska asiat joilla ei ole merkitystä on toisaalta vaan helppo pyyhkiä pois ja unohtaa.

Mulle ei toisaalta sovi ajatteleminen muutenkaan.. osaan kehittää stressin, hermostua tai jopa suuttua, ihan vaan, koska oon ajatellut jotain semmosta, mikä kyseisen reaktion aiheuttaa; tekemättömät asiat ja vanhat riidat näin parina esimerkkinä. Oon pitkävihainen, mikä selittänee sen vanhoista riidoista suuttumisen.

Yövartijana työskennellessäni vietin muutaman tunnin ihan yksin. Toki näin teen kotonakin ja tää melkeimpä pätee myös kotioloihin tai miksei tahansa missä ikinä olenkaan, mutta töissä olin töissä.. hotellin hiljaisessa aulassa, yksin. Kokonaisuudessaan työskentelin puolisen vuotta, mutta en siis osannut tehdä siellä mitään niin sanotusti ylimääräistä, mikä olisi pitänyt ajatukseni kasassa. Tästä tarinasta vois tulla joku kummitusjuttu, mutta tylsästi käännän kelkan mun tehtävälistoihin ja niillä en suinkaan tarkota mitä töissä piti tehdä, vaan mitä piti tehdä töiden ulkopuolella. Mitä pidemmän listan keksin, sitä enemmän sain stressiä aikaiseksi.

Työaika oli 00-06, kotona olin vaille 07 ja nukkumaan pääsin yleensä vähän sen jälkeen. Heräsin joskus 14-18 välillä. En siis todellakaan ehtinyt työputken aikana hoitaa mitään asioita ja hyvä kun sai kotitöitä aikaiseksi tai muisti koiraa hoitaa. Tehtävät siis saatto roikkua aika pitkään listalla, ennenkun sai kokea voittajafiiliksen kun edes yksi tehtävä oli suoritettu.. tosin niitä saattoi tulla myös kaksi sen yhden tilalle. Mutta joka työvuoro muisti katsoa miltä lista näyttää.

Tosiaan, mähän oon kanssa listafriikki. Muistilista, tehtävälista, to do-lista.. näitähän riittää. Tää on kyllä hieman hellittänyt siitä mitä se joskus oli kun kirjotin listoistakin listoja, mutta edelleenkin multa löytyy puhelimenkuorien taskusta yksi sellainen stressilista, mikä kertoo saamattomuudestani ja kiinnostuksenpuutteesta hoitaa asioita, jotka pitäisi hoitaa. Veroilmoitus 15.5. mennessä.. auton katsastus.. koulu.. plääh. Kuitenkin tällä kertaa saa taputtaa ihteä selkään, sain ruksattua jopa kaksi kohtaa tehdyksi ja kaksi on tapahtumassa ihan tässä lähiaikoina, eikä jäljellä ole kun enää seitsemän, jihuu!

Suoriutuis kait nuo nopeammin jos esimerkiks veroilmotuksen osaisi täyttää ilman apua tai jos olisin töissä ni tietäisi mihin liittoon sitä pitäisi liittyä, tätäkään kun en saanut työssäkäyntini aikana suoritettua, hyvä minä. Melkein voisin lisätä uuden kohdan "mee töihin", koska just nyt mulla ei oo kiinnostusta edes hakea mihinkään. Tähänkin kyllä vaikuttaa se, että meidän koneella ei toimi wordi ja mun pitäisi päivittää CV, koska sitähän nyt kaikki kysyy. Mutta lohdutan itseäni sillä, että vaikka miten olen asian kanssa jälleen taistellut, oon päättänyt suorittaa sen CE-kortin (näytöt on sit eri asia). En tosin tiedä millä keinolla, mutta yritän siis saada tuon koulun pois ennen kun jaksan uhrata ajatuksia työnhaulle - niin ja laiskistumaan ei pääse, koska onhan mulla tuo oma orjapiiskuri.

Ja nyt mulla on melkeimpä deadline, tein nimittäin epävirallisen varauksen yhteen lämppäritammaan. Jos tiinehtyminen onnistuu niin tammuska tulisi myyntiin ensi vuoden syksyllä ja mulle olis tarjolla loistava puskapolle ♥ Monta asiaa voi mennä vikaan, mutta jos nyt ajatellaan kerrankin vaan positiivisen kautta, niin olis aikaa maksaa opintolaina poikkeen (tästä yksi tehtävä listalle lisää, vaikka työn alla kokoajan ollutkin) ja kerätä heppasäästöjä. Oi unelmia.

Tähän hyvään fiilikseen onkin hyvä lopettaa tämä höpöttäminen, nimittäin naurattaa ihan ihteäkkii, ettei tuossa tekstissä oo loppuunsa mitään järkeä. Tää on vähän ku antaisi aivoille yhden sanan ja antaisi vilkkaan ajatuksenjuoksun hoitaa loput, tässä ei meinaan oo sormet juurikaan pysähdelleet. Niin ja vaikka toisin voisi luulla, koko postaus - lopussa tapahtuvaa lämminhenkistä intoilua lukuunottamatta - on kirjotettu täysin neutraalissa mielentilassa, hieman väsyneenä, mutta just nyt kun en ajattele mitään muuta kun mitä juuri tällä samaisella hetkellä kirjotan (ja sitä tammaa), ni edes nuo viheliäiset ajatukset ei vaivaa, mikään ei harmita, stressaa taikka ärsytä. 

Tätä pitäs oikeasti harrastaa enemmän!

Kuvituskuvana minä ja lv-r. Antar Kamal. Kuva © Elina Järvinen