Koulupäivitystä

Kävin perjantaina 20.4. kokeilemassa lähestulkoon kylmiltään ammattipätevyyskoetta. Olinhan minä siihen aikasemmin lukenut, mutta motivaatiota ei löytynyt tankata tekstiä yhtään enempää kun lukemani kuitenkin samantien unohdin. Siskoni ja veljeni olivat kummatkin joutuneet kerran kokeen uusimaan, joskin heillä oli ollut vanhempi paperiversio kokeesta, mutta en silti pitänyt mahdollisuuksiani kovin korkealla, kun koulun teoriatunneistakin oli aikaa reilun vuoden päivät. Menin periaatteella, että kokeillaan miten menee ja luetaan uusintaan.

Mulla oli käytössä tabletti ja yleinen osa sisälsi 30 kysymystä. Muutaman kerran mietin, että onko kyseessä piilokompa tai kysymyksessä jotain muuta hämäävää, sillä eihän koekysymykset voinu olla niin helppoja. Oli ilmeisesti jotain silti tarttunut mieleen ja huomasin vartijaopinnoista olleen hyötyä noissa uhkatilanne-kysymyksissä, liekkö olisi muuten osannut niihin vastata - eikä kyllä sekään tarkoita, että varmuudella oikein meni, mutta ainakin päädyin aina johonkin vastaukseen.

Itsehän en siis enää muista mitä kokeessa edes kysyttiin, mutta tuo yleinen osa minulla meni ihme kyllä läpi. Tarkempia tuloksia en tiedä, joten voi olla, että mentiin rimaa hipoen, mutta niinhän se tuo peruskoulukin suoritettiin.

Koe jatkui tavaraliikenteen kysymyksillä, joita onneksi oli vain 9. Raavin päätä valtaosassa kysymyksistä ja totesin pari kertaa valvojallekin ääneen, että nyt menee ihan hatusta. Läpihän se ei mennyt, mutta se ei haitannut lainkaan, pitihän se hylsy jostain saada kun sitä odotinkin.

Yleistä osaa mun ei kuulemma tarvitse suorittaa uudelleen, ainoastaan tämä hylätty osuus, vaikka olishan se ollu toisaalta hauska testata olisiko päässyt uudelleen ensimmäisen osan läpi. Enkä muuten tiedä olisiko tavaraliikennekysymyksiin saanut jatkaa jos yleinen osa olisi hylätty, nimittäin valvoja soitti välissä kokeen hyv/hyl tuloksen siltä joka noita ammattipätevyyskokeita yleensä hoitaa, tuli tässä ohimennen mieleen.

Oli tää mun "luokanvalvoja" (ei sama kun kokeen valvoja) kuulemma arvannutkin, että toinen osa hylätään, se on kuulemma hylätty aika usealla. Käytiin pieni preppaus laskutehtävistä, joita en kouluaikanakaan ymmärtänyt eli hyvät lähtökohdat muutenkin tähän kokeeseen.

Kokeen uusinta on huomenna, johon alotin lukemisen sopivasti tänä iltana. Soittelikin "luokanvalvoja" tänä aamuna, että millon meen yrittää uudelleen ja anto mulle yhden alueen kirjasta kerrattavaksi. Paksuuttahan silläkin alueella on, mutta helpottaa se vähän, mikäli sitten muistaisi vielä huomenna mitä on lukenut. Pitäkää peukkuja :)

Kysyin muuten perjantaina siitä, mistä viime postauksessa uhosin. Tilanne on nyt CE-kortin osalta se, että puolikkaan veturi onkin myynnissä eli sillä ei saa oppilaita ajattaa ja koska mä en handlaa täysperää, suoritan opinnot nyt kuorma-autonkuljettajan perustutkintona ja katsellaan sitä yhdistelmäpuolta sitten kunhan jonkinlainen veturi koululle taas tulee, jos siis vielä sillon kiinnostaa.

Tässähän tietysti olisi sauma siihenkin, että keräisi rahaa ja lukisi autokoulussa sen C1E:n tai jos mahdollista niin isän kanssa opetusluvilla - vaikka B-kortin saatuani vannoin, etten koskaan mene isän opetukseen uudelleen. En siis tuohon opetuslupa-mahdollisuuteen oo perehtyny sen enempää kun vasta juppasi mieleen, mutta katsellaan nyt asia kerrallaan :)

On tää vaikeeta

Siskolle avautuessani huomasin itsekin miten umpikujassa oikeasti olenkaan, miten lukossa olen elämäni kanssa. Oon työtön ja tekosyynä töiden haulle pidän sitä, että oon koulussa, että yks asia kerrallaan. No se koulu.. mua ei edelleenkään jaksa tuo ala kiinnostaa pätkääkään, mulla on motivaatio niin syvällä ikijäässä, ettei varmaan sula ennenku kuolinvuoteella. Helvetin hyvä kysymys onkin, miksi menin takaisin.

Haluan vetää hevoskoppia, on ehkä ainut syy miksi haluaisin edes yrittää suorittaa CE kortin. Toki hevoskopin vetämiseen riittäisi BE, mutta jostain syystä haluan kokonaispainon* ja autovalinnan suhteen pelata varman päälle ja suorittaa C1E, mutta sepä ei kuulu mihinkään tutkintoon, joten se tulisi kustantamaan enemmän kun CE, joka myös antaisi kyseisen ajo-oikeuden. No mutta eihän mulla ole vetoautoa, koppia, eikä edes sitä hevosta, joten sekin on hyvä kysymys, miksi sitä pitäisi suorittaa? Tulevaisuutta ajatellen.

*Toki täytyy ottaa huomioon myös käytettävän auton suurin sallittu vetomassa sekä auton että kopin suurimmat sallitut kokonaismassat.

Mutta jos kuvitellaan, että allekirjoittaisin jälleen eropaperit, mitä sen jälkeen? Ei taaskaan uutta tutkintoa, ei vieläkään ideaa siitä mitä haluaisin tehdä työkseni. Hevoset kiinnostaisi edelleen, mutta palkkaus on alalla mallia "elämäntapa". Myös lypsykarjaa olisi ympärillä melkoisesti, mutta sattumalta kukaan ei tunnu tarvitsevan työntekijää juuri sillon kun joku haluaisi töitä. Vartijan hommat ei käy, koska laki unohtui sitä mukaa kun sitä opiskeli ja oikeudet olis olennainen osa työntekoa.

Alan olla melko kypsä tähän jahkailuun. Huomenna on ammattipätevyyskoe ja ajattelin siinä samalla kysäistä joskohan mulle olis siellä harjoteltavaa sen verran, että alkaisin käymään päivittäin siihen asti, että mahdollisesti jopa CE olisi suoritettu, nyt kun ne sen puolikkaan veturinkin jostain löysivät. Ottaisin itseäni niskasta kiinni ja menisin selkä suorana epämukavuusalueelle, koska mulla kuitenkin oli alunperinkin syy lähteä alalle.

Minä oon ennenkin ajanut päivittäin kuopioon, miksi siitä nyt yhtäkkiä tuli niin vaikeaa. Ei sitä rahaa tule, jos ei käy koulua ja hanki pätevyyttä. Siinä onkin nyt melkoinen tavoite, mutta täytyy vaan pitää mielessä miksi ylipäätään aloitin.

Ajatuksia ajattelusta eiku mitä

Heh, siinähän meni melkein kuukausi taas tällein hups vaan. Tuona aikana mä kirjotin osittain 2 postausta ja pyysin erästä vierailevaa tähteä päivittämään vastauksia yhteen vanhaan postaukseen, joka on tulossa uudelleen julkaisuna jossain vaiheessa.. kunhan joskus saadaan se julkaisukelpoiseksi.

Nuokin 2 kesken jäänyttä postausta sisälsi ajatuksiani, joita en saanu purettua sen verran selkeästi, että olisi kehdannut niitä julkaista. Roikkukoot sitten luonnoksissa sen aikaa, että saan inspiraation palata niiden pariin - tai sitten vaan poistan ne, koska asiat joilla ei ole merkitystä on toisaalta vaan helppo pyyhkiä pois ja unohtaa.

Mulle ei toisaalta sovi ajatteleminen muutenkaan.. osaan kehittää stressin, hermostua tai jopa suuttua, ihan vaan, koska oon ajatellut jotain semmosta, mikä kyseisen reaktion aiheuttaa; tekemättömät asiat ja vanhat riidat näin parina esimerkkinä. Oon pitkävihainen, mikä selittänee sen vanhoista riidoista suuttumisen.

Yövartijana työskennellessäni vietin muutaman tunnin ihan yksin. Toki näin teen kotonakin ja tää melkeimpä pätee myös kotioloihin tai miksei tahansa missä ikinä olenkaan, mutta töissä olin töissä.. hotellin hiljaisessa aulassa, yksin. Kokonaisuudessaan työskentelin puolisen vuotta, mutta en siis osannut tehdä siellä mitään niin sanotusti ylimääräistä, mikä olisi pitänyt ajatukseni kasassa. Tästä tarinasta vois tulla joku kummitusjuttu, mutta tylsästi käännän kelkan mun tehtävälistoihin ja niillä en suinkaan tarkota mitä töissä piti tehdä, vaan mitä piti tehdä töiden ulkopuolella. Mitä pidemmän listan keksin, sitä enemmän sain stressiä aikaiseksi.

Työaika oli 00-06, kotona olin vaille 07 ja nukkumaan pääsin yleensä vähän sen jälkeen. Heräsin joskus 14-18 välillä. En siis todellakaan ehtinyt työputken aikana hoitaa mitään asioita ja hyvä kun sai kotitöitä aikaiseksi tai muisti koiraa hoitaa. Tehtävät siis saatto roikkua aika pitkään listalla, ennenkun sai kokea voittajafiiliksen kun edes yksi tehtävä oli suoritettu.. tosin niitä saattoi tulla myös kaksi sen yhden tilalle. Mutta joka työvuoro muisti katsoa miltä lista näyttää.

Tosiaan, mähän oon kanssa listafriikki. Muistilista, tehtävälista, to do-lista.. näitähän riittää. Tää on kyllä hieman hellittänyt siitä mitä se joskus oli kun kirjotin listoistakin listoja, mutta edelleenkin multa löytyy puhelimenkuorien taskusta yksi sellainen stressilista, mikä kertoo saamattomuudestani ja kiinnostuksenpuutteesta hoitaa asioita, jotka pitäisi hoitaa. Veroilmoitus 15.5. mennessä.. auton katsastus.. koulu.. plääh. Kuitenkin tällä kertaa saa taputtaa ihteä selkään, sain ruksattua jopa kaksi kohtaa tehdyksi ja kaksi on tapahtumassa ihan tässä lähiaikoina, eikä jäljellä ole kun enää seitsemän, jihuu!

Suoriutuis kait nuo nopeammin jos esimerkiks veroilmotuksen osaisi täyttää ilman apua tai jos olisin töissä ni tietäisi mihin liittoon sitä pitäisi liittyä, tätäkään kun en saanut työssäkäyntini aikana suoritettua, hyvä minä. Melkein voisin lisätä uuden kohdan "mee töihin", koska just nyt mulla ei oo kiinnostusta edes hakea mihinkään. Tähänkin kyllä vaikuttaa se, että meidän koneella ei toimi wordi ja mun pitäisi päivittää CV, koska sitähän nyt kaikki kysyy. Mutta lohdutan itseäni sillä, että vaikka miten olen asian kanssa jälleen taistellut, oon päättänyt suorittaa sen CE-kortin (näytöt on sit eri asia). En tosin tiedä millä keinolla, mutta yritän siis saada tuon koulun pois ennen kun jaksan uhrata ajatuksia työnhaulle - niin ja laiskistumaan ei pääse, koska onhan mulla tuo oma orjapiiskuri.

Ja nyt mulla on melkeimpä deadline, tein nimittäin epävirallisen varauksen yhteen lämppäritammaan. Jos tiinehtyminen onnistuu niin tammuska tulisi myyntiin ensi vuoden syksyllä ja mulle olis tarjolla loistava puskapolle ♥ Monta asiaa voi mennä vikaan, mutta jos nyt ajatellaan kerrankin vaan positiivisen kautta, niin olis aikaa maksaa opintolaina poikkeen (tästä yksi tehtävä listalle lisää, vaikka työn alla kokoajan ollutkin) ja kerätä heppasäästöjä. Oi unelmia.

Tähän hyvään fiilikseen onkin hyvä lopettaa tämä höpöttäminen, nimittäin naurattaa ihan ihteäkkii, ettei tuossa tekstissä oo loppuunsa mitään järkeä. Tää on vähän ku antaisi aivoille yhden sanan ja antaisi vilkkaan ajatuksenjuoksun hoitaa loput, tässä ei meinaan oo sormet juurikaan pysähdelleet. Niin ja vaikka toisin voisi luulla, koko postaus - lopussa tapahtuvaa lämminhenkistä intoilua lukuunottamatta - on kirjotettu täysin neutraalissa mielentilassa, hieman väsyneenä, mutta just nyt kun en ajattele mitään muuta kun mitä juuri tällä samaisella hetkellä kirjotan (ja sitä tammaa), ni edes nuo viheliäiset ajatukset ei vaivaa, mikään ei harmita, stressaa taikka ärsytä. 

Tätä pitäs oikeasti harrastaa enemmän!

Kuvituskuvana minä ja lv-r. Antar Kamal. Kuva © Elina Järvinen