Opettelu etenee

6 viikkoa vierähtänyt nuppikuskin roolissa ja vaikka eteen tulee edelleen tilanteita, missä pitää vähän päätä raapia ja neuvoja kysyä, ni oon silti ilokseni saanu myös huomata, että jotkin paikat alkaa sujumaan jo erittäin mukavalla rutiinilla.

Henkilökohtasesti tykkään siitä, kun joku asia menee "tylsän tutuksi", koska sillon epäonnistumisen vaara on pienempi.. toki hötkyilemällä saapi helpostakin hankalaa, mutta en oo vielä niin sinut tämän työn kanssa, että uskaltaisin hötkytä joutavia, sopivan ripeä tahti kuitenkin.

Ajojärjestelijät vähän uhkasivat, että pitäisi hankkia kärrikokemusta ennen talvea ja oonkin yhden yhdistelmällisen jakanut Kuopiossa. Se se vasta hidasta olikin, etenkin jos jakopaikan piha ei muutenkaan ole erityisen tilava ni yritä nyt sitten "vain ajotuntien kokemuksella" saada yhdistelmä peruutettua siltaan vikkelästi.. Lisäksi toisen lastaamia tavaroita on melko hankala jakaa, kun ei itsekkään tiedä miten ne on kärriin tai nuppiin lastattu, mutta suoriuduin silti kunnialla hommasta kun mitään ei mistään hajonnut ja tavarat tuli purettua oikeisiin paikkoihin!

..mutta tuumailin itselleni riittävän vain nupilla ajon nyt ensimmäisen talven yli, saisin sitä talviajokokemusta pienemmällä ja siitä olis sitten helpompi jatkaa lisäpainoihin.

Muutenkin jännittää tuleva talvi, että mitenkä riittää pito omissa kengänpohjissa kun toisinaan nytkin sattuu painavien lavojen kanssa pienimuotoisia haasteita. Mutta ensimmäinen liukastuminen sattui jo ennen talvea, tosin sekin pakastimessa.. alko lisätuskailut siitä miten pulassa oonkaan talvella.

Joskus menee odotteluksi. Tästä paikasta lähtee riisipiirakoita ja toisinaan piti odotella kun työkaveri tuo trukilla uuden lavan siirrettäväksi kärrin keulille. Miinusta tosiaan siitä, kun vaatii sen kaksi työntekijää, muuten menee ikuisuus hyppiä kärriin ja pois. Riittävän täyteen kun kärrin lastaa ni alkaahan se tilakin loppua sitä lavaa muljutellessa ja oikein kenottavien kanssa tulee helposti suuriakin ongelmia.

Ensimmäinen reissuni Suomussalmelle, kuva tosin paluumatkalta. Näillä reissuilla on täytynyt opetella huomioimaan ajo- ja lepoaikoja kun ei tuonne asti kestä (piirturin mukaan) tauotta ajella.

Työkuulumiset on tylsiä.. ja lyhyitä, mutta muutapa ei oikeen arkena ehdi tekemäänkään. Oon kyllä oppinu olemaan stressaamatta aamuja, nukkumaan menen nykyään joskus 21-22 väliin ja herätyskin on siirtynyt puoli viiteen. Toisinaan on helpompia aamuja, toisinaan vaikeampia, mutta kun oon saanut jonkinlaisen rutiinin muodostettua aamuihini niin eipä sitä enää tule manattua aikasia aamuja. Untakin oon saanut suht hyvin, jos nyt ei joku piskinpe*kele alota jotain maratoonia yön aikana..

Töiden ohella oon kasvattanut ajatusta ja toivetta yhdestä lämminveritammasta, joka voisi jossain vaiheessa täyttää hartaimman toiveeni.. haluaisin niin paljon puhua tästä enemmänkin, mutta se on vielä niin kaukainen asia, etenkin jos heppa pysyy tiinenä loppuun asti, niin en halua itse innostua liikaa liian aikaisin, pessimisti kun olen. Ajatus toimii kuitenkin hyvänä motivaationa työssäkäyntiin :)

Aamujaot on siitä mukavia, kun liikennettä ei oo nimeksikään, saa ihan rauhassa ajella.

Sittenkin alan ammattilainen

Blogitaukoa on piisannut, mutta onhan tässä nyt sentään jotain tapahtunutkin, nimittäin oon ollu uudessa työpaikassa jo kolme viikkoa ja viimeksi pohdittu amp-merkintä komeilee ajokortissa eli todistuksenkin olen vihdoin ja virallisesti kuljetusalalta saanut!

Yritin kirjottaa jo aikasemmin, kun sain heinäkuun lopulla tietää valmistumiseni saaneen hyväksynnän vasta 19.7. eli toisin sanoen odotin todistusta turhaan koko kesän. Todistus on kirjattu 8.8. ja löysi luokseni ei suinkaan postin vaan isäni kautta, oli kuulemma lyöty koululla kouraan. Päädyin kuitenki poistamaan koko postauksen, liikaa valitusta eikä mikään ollu edenny.

Mutta sen enempää menneistä jaarittelematta oon viihtyny uudessa työssäni ihan hyvin. Toki siinä vaiheessa kun päivän työtunteja on kertynyt jo kymmenen ja vielä nakitetaan siirtohommiin niin hymykin hyytyy. Puhumattakaan kilpajuoksusta kellon kanssa kun oon pyrkiny olemaan vähintääkin nukkumattia odottamassa klo 20, että jaksan nousta aamulla 4:20.. kyllä sitä välillä tulee kyseenalaistettua koko työn järkevyys, mutta #rahantakii ja kyllä tää nyt edellisen homman voittaa!

Työskentelen siis välikäden kautta elintarvikekuljetusten parissa, pääasiassa kuorma-autolla ajellen, mutta pari kertaa päässyt myös kärriä viemään huoltoon ja kerran ajelin pakulla Tampereelle. Hommat sujunu ihan hyvin siitäkin huolimatta, etten koulussa koskaan käynyt mitään elintarvikekurssia enkä tähänkään hommaan saanut minkäänlaista perehdytystä. Siksi kai oonkin jatkuvasti kyselemässä neuvoja. Yksin laittovat ajamaan pakkasia jo toisena työpäivänä ja voin sanoa, että pieni paniikki siinä iski kun aamun käskynjaossa lätkästiin kirjat käteen ja sanottiin, että jaa nuo. Mutta tekemällä oppii, sen oon viimeistään nyt saanut itsekin kokea.

Maisemakonttori näkymää eiliseltä, matkalla kohti Juukaa.

Mitä tähän blogin pitoon tulee niin oon muutamia kertoja katunut sitä kun menin poistamaan hinkulapostaukset.. ja kun ylipäätään piti päästä alusta alottamaan ja nyt tämä kuitenkin tuntuu kuivuvan kasaan. Pitää yrittää skarpata kun kerta takataskusta löytyy pari postausideaa, jotka poikkeaa tästä normaalista kuulumispostaus-linjasta.

Karvalapsikin voi hyvin. Kuvan tilanteessa oltiin anoppilasta kotiin lähdössä Samin "uudella" pakunraadolla, joka ei sitten halunnutkaan lähteä käyntiin, odotteluksi meni.