Opettelu etenee

6 viikkoa vierähtänyt nuppikuskin roolissa ja vaikka eteen tulee edelleen tilanteita, missä pitää vähän päätä raapia ja neuvoja kysyä, ni oon silti ilokseni saanu myös huomata, että jotkin paikat alkaa sujumaan jo erittäin mukavalla rutiinilla.

Henkilökohtasesti tykkään siitä, kun joku asia menee "tylsän tutuksi", koska sillon epäonnistumisen vaara on pienempi.. toki hötkyilemällä saapi helpostakin hankalaa, mutta en oo vielä niin sinut tämän työn kanssa, että uskaltaisin hötkytä joutavia, sopivan ripeä tahti kuitenkin.

Ajojärjestelijät vähän uhkasivat, että pitäisi hankkia kärrikokemusta ennen talvea ja oonkin yhden yhdistelmällisen jakanut Kuopiossa. Se se vasta hidasta olikin, etenkin jos jakopaikan piha ei muutenkaan ole erityisen tilava ni yritä nyt sitten "vain ajotuntien kokemuksella" saada yhdistelmä peruutettua siltaan vikkelästi.. Lisäksi toisen lastaamia tavaroita on melko hankala jakaa, kun ei itsekkään tiedä miten ne on kärriin tai nuppiin lastattu, mutta suoriuduin silti kunnialla hommasta kun mitään ei mistään hajonnut ja tavarat tuli purettua oikeisiin paikkoihin!

..mutta tuumailin itselleni riittävän vain nupilla ajon nyt ensimmäisen talven yli, saisin sitä talviajokokemusta pienemmällä ja siitä olis sitten helpompi jatkaa lisäpainoihin.

Muutenkin jännittää tuleva talvi, että mitenkä riittää pito omissa kengänpohjissa kun toisinaan nytkin sattuu painavien lavojen kanssa pienimuotoisia haasteita. Mutta ensimmäinen liukastuminen sattui jo ennen talvea, tosin sekin pakastimessa.. alko lisätuskailut siitä miten pulassa oonkaan talvella.

Joskus menee odotteluksi. Tästä paikasta lähtee riisipiirakoita ja toisinaan piti odotella kun työkaveri tuo trukilla uuden lavan siirrettäväksi kärrin keulille. Miinusta tosiaan siitä, kun vaatii sen kaksi työntekijää, muuten menee ikuisuus hyppiä kärriin ja pois. Riittävän täyteen kun kärrin lastaa ni alkaahan se tilakin loppua sitä lavaa muljutellessa ja oikein kenottavien kanssa tulee helposti suuriakin ongelmia.

Ensimmäinen reissuni Suomussalmelle, kuva tosin paluumatkalta. Näillä reissuilla on täytynyt opetella huomioimaan ajo- ja lepoaikoja kun ei tuonne asti kestä (piirturin mukaan) tauotta ajella.

Työkuulumiset on tylsiä.. ja lyhyitä, mutta muutapa ei oikeen arkena ehdi tekemäänkään. Oon kyllä oppinu olemaan stressaamatta aamuja, nukkumaan menen nykyään joskus 21-22 väliin ja herätyskin on siirtynyt puoli viiteen. Toisinaan on helpompia aamuja, toisinaan vaikeampia, mutta kun oon saanut jonkinlaisen rutiinin muodostettua aamuihini niin eipä sitä enää tule manattua aikasia aamuja. Untakin oon saanut suht hyvin, jos nyt ei joku piskinpe*kele alota jotain maratoonia yön aikana..

Töiden ohella oon kasvattanut ajatusta ja toivetta yhdestä lämminveritammasta, joka voisi jossain vaiheessa täyttää hartaimman toiveeni.. haluaisin niin paljon puhua tästä enemmänkin, mutta se on vielä niin kaukainen asia, etenkin jos heppa pysyy tiinenä loppuun asti, niin en halua itse innostua liikaa liian aikaisin, pessimisti kun olen. Ajatus toimii kuitenkin hyvänä motivaationa työssäkäyntiin :)

Aamujaot on siitä mukavia, kun liikennettä ei oo nimeksikään, saa ihan rauhassa ajella.