Kiireiden keskellä

Heissan!

12 viikkoa ja yksi päivä vierähtäny töissä ja viihdyn edelleen. Isä tuossa yks päivä kysykin, että onko tää paras työpaikka tähän mennessä ja siihen oli helppo vastata, kyllä. Aina ei mene nappiin ja joskus vituttaa parikin päivää putkeen, mutta sehän nyt kai on ihan normaalia. Aamut ei miellytä vieläkään, mutta siinä vaiheessa kun kurvaan terminaalin pihaan ja kipitän (tai laahustan) kysymään päivän nakkia, ni siinä unohtuu koko aamun väsymys ja ajatukset on keskitetty annettuun tehtävään, siitä se päivä lähtee käyntiin!

Onhan tuossa kuitenkin muutoksen tuulia tapahtunut työrintamallakin, nimittäin oon siirtynyt kevytyrittäjästä "duunariksi" ja kohta jälleen kevytyrittäjäksi. Ensimmäisen kanssa sopimus piti irtisanoa erinäisten ongelmien vuoksi ja koska en suinpäin uskaltanut hypätä omatoimisemmaksi kevytyrittäjäksi, hain miettimisaikaa henkilöstöpalvelun leivissä. Lopulta totesin, että pakko sitä on kokeilla, kun kokeilematta jättämistä tulisin kuitenkin katumaan, joten vajaan parin viikon päästä oon itse vastuussa työni laskuttamisesta.

Parastahan tässä on se, että varsinainen työpaikka ei vaihdu ja toimiston työntekijöiden kanssa on helppoa käydä asioista juttelemassa.

Melko stressaavaa aikaa siis elellään. Tänään on vapaapäivä ja hetki aikaa täälläkin kuulumia päivittää. Tarkoitus oli myös yritysasioita hoidella, vakuutuksia pitäisi soitella ja verojuttujakin pitäisi selvittää.. nämä kun saisi pois päiväjärjestyksestä niin päänsisäinen myllerrys helpottuisi hieman, mutta kovin mieleisiä ei näin viralliset asiat ole, se on myönnettävä. Onneksi tässä on vielä aikaa.

Joulukuussa olisi tiedossa viikonloppureissu Tallinnaan ja Latviaan, saas nähä miten menee. Se on oikeastaan linja-autofirman pikkujoulureissu, mutta bussiin oli mahtunut vielä porukkaa, joten Samin ja mun vanhempien kanssa ilmottauduttiin mukaan. Pieni irtiotto ennen joulukiireitä, saattaa työrintamallakin nimittäin liikkua melkoisia tavaramääriä, vaikka mitään joululahjapaketteja ei kuljetetakkaan.

Saas nähdä miten itsellä tulee tänä vuonna joulua vietettyä, ainakaan vielä ei ole fiilistä rueta alottamaan jouluhössötystä, ehkä oon sitten muiden mattimyöhästen kanssa hössöttämässä viimetipassa. Tosin se joulukalenteri pitää nyt muistaa ostaa ajoissa, ettei taas tarvitsisi metsästää sitä monesta eri kaupasta joulukuun ensimmäisillä viikoilla!

Opettelu etenee

6 viikkoa vierähtänyt nuppikuskin roolissa ja vaikka eteen tulee edelleen tilanteita, missä pitää vähän päätä raapia ja neuvoja kysyä, ni oon silti ilokseni saanu myös huomata, että jotkin paikat alkaa sujumaan jo erittäin mukavalla rutiinilla.

Henkilökohtasesti tykkään siitä, kun joku asia menee "tylsän tutuksi", koska sillon epäonnistumisen vaara on pienempi.. toki hötkyilemällä saapi helpostakin hankalaa, mutta en oo vielä niin sinut tämän työn kanssa, että uskaltaisin hötkytä joutavia, sopivan ripeä tahti kuitenkin.

Ajojärjestelijät vähän uhkasivat, että pitäisi hankkia kärrikokemusta ennen talvea ja oonkin yhden yhdistelmällisen jakanut Kuopiossa. Se se vasta hidasta olikin, etenkin jos jakopaikan piha ei muutenkaan ole erityisen tilava ni yritä nyt sitten "vain ajotuntien kokemuksella" saada yhdistelmä peruutettua siltaan vikkelästi.. Lisäksi toisen lastaamia tavaroita on melko hankala jakaa, kun ei itsekkään tiedä miten ne on kärriin tai nuppiin lastattu, mutta suoriuduin silti kunnialla hommasta kun mitään ei mistään hajonnut ja tavarat tuli purettua oikeisiin paikkoihin!

..mutta tuumailin itselleni riittävän vain nupilla ajon nyt ensimmäisen talven yli, saisin sitä talviajokokemusta pienemmällä ja siitä olis sitten helpompi jatkaa lisäpainoihin.

Muutenkin jännittää tuleva talvi, että mitenkä riittää pito omissa kengänpohjissa kun toisinaan nytkin sattuu painavien lavojen kanssa pienimuotoisia haasteita. Mutta ensimmäinen liukastuminen sattui jo ennen talvea, tosin sekin pakastimessa.. alko lisätuskailut siitä miten pulassa oonkaan talvella.

Joskus menee odotteluksi. Tästä paikasta lähtee riisipiirakoita ja toisinaan piti odotella kun työkaveri tuo trukilla uuden lavan siirrettäväksi kärrin keulille. Miinusta tosiaan siitä, kun vaatii sen kaksi työntekijää, muuten menee ikuisuus hyppiä kärriin ja pois. Riittävän täyteen kun kärrin lastaa ni alkaahan se tilakin loppua sitä lavaa muljutellessa ja oikein kenottavien kanssa tulee helposti suuriakin ongelmia.

Ensimmäinen reissuni Suomussalmelle, kuva tosin paluumatkalta. Näillä reissuilla on täytynyt opetella huomioimaan ajo- ja lepoaikoja kun ei tuonne asti kestä (piirturin mukaan) tauotta ajella.

Työkuulumiset on tylsiä.. ja lyhyitä, mutta muutapa ei oikeen arkena ehdi tekemäänkään. Oon kyllä oppinu olemaan stressaamatta aamuja, nukkumaan menen nykyään joskus 21-22 väliin ja herätyskin on siirtynyt puoli viiteen. Toisinaan on helpompia aamuja, toisinaan vaikeampia, mutta kun oon saanut jonkinlaisen rutiinin muodostettua aamuihini niin eipä sitä enää tule manattua aikasia aamuja. Untakin oon saanut suht hyvin, jos nyt ei joku piskinpe*kele alota jotain maratoonia yön aikana..

Töiden ohella oon kasvattanut ajatusta ja toivetta yhdestä lämminveritammasta, joka voisi jossain vaiheessa täyttää hartaimman toiveeni.. haluaisin niin paljon puhua tästä enemmänkin, mutta se on vielä niin kaukainen asia, etenkin jos heppa pysyy tiinenä loppuun asti, niin en halua itse innostua liikaa liian aikaisin, pessimisti kun olen. Ajatus toimii kuitenkin hyvänä motivaationa työssäkäyntiin :)

Aamujaot on siitä mukavia, kun liikennettä ei oo nimeksikään, saa ihan rauhassa ajella.

Sittenkin alan ammattilainen

Blogitaukoa on piisannut, mutta onhan tässä nyt sentään jotain tapahtunutkin, nimittäin oon ollu uudessa työpaikassa jo kolme viikkoa ja viimeksi pohdittu amp-merkintä komeilee ajokortissa eli todistuksenkin olen vihdoin ja virallisesti kuljetusalalta saanut!

Yritin kirjottaa jo aikasemmin, kun sain heinäkuun lopulla tietää valmistumiseni saaneen hyväksynnän vasta 19.7. eli toisin sanoen odotin todistusta turhaan koko kesän. Todistus on kirjattu 8.8. ja löysi luokseni ei suinkaan postin vaan isäni kautta, oli kuulemma lyöty koululla kouraan. Päädyin kuitenki poistamaan koko postauksen, liikaa valitusta eikä mikään ollu edenny.

Mutta sen enempää menneistä jaarittelematta oon viihtyny uudessa työssäni ihan hyvin. Toki siinä vaiheessa kun päivän työtunteja on kertynyt jo kymmenen ja vielä nakitetaan siirtohommiin niin hymykin hyytyy. Puhumattakaan kilpajuoksusta kellon kanssa kun oon pyrkiny olemaan vähintääkin nukkumattia odottamassa klo 20, että jaksan nousta aamulla 4:20.. kyllä sitä välillä tulee kyseenalaistettua koko työn järkevyys, mutta #rahantakii ja kyllä tää nyt edellisen homman voittaa!

Työskentelen siis välikäden kautta elintarvikekuljetusten parissa, pääasiassa kuorma-autolla ajellen, mutta pari kertaa päässyt myös kärriä viemään huoltoon ja kerran ajelin pakulla Tampereelle. Hommat sujunu ihan hyvin siitäkin huolimatta, etten koulussa koskaan käynyt mitään elintarvikekurssia enkä tähänkään hommaan saanut minkäänlaista perehdytystä. Siksi kai oonkin jatkuvasti kyselemässä neuvoja. Yksin laittovat ajamaan pakkasia jo toisena työpäivänä ja voin sanoa, että pieni paniikki siinä iski kun aamun käskynjaossa lätkästiin kirjat käteen ja sanottiin, että jaa nuo. Mutta tekemällä oppii, sen oon viimeistään nyt saanut itsekin kokea.

Maisemakonttori näkymää eiliseltä, matkalla kohti Juukaa.

Mitä tähän blogin pitoon tulee niin oon muutamia kertoja katunut sitä kun menin poistamaan hinkulapostaukset.. ja kun ylipäätään piti päästä alusta alottamaan ja nyt tämä kuitenkin tuntuu kuivuvan kasaan. Pitää yrittää skarpata kun kerta takataskusta löytyy pari postausideaa, jotka poikkeaa tästä normaalista kuulumispostaus-linjasta.

Karvalapsikin voi hyvin. Kuvan tilanteessa oltiin anoppilasta kotiin lähdössä Samin "uudella" pakunraadolla, joka ei sitten halunnutkaan lähteä käyntiin, odotteluksi meni.

Tähän mennessä tapahtunutta

Kärrikortin suorittamisen jälkeen ei oo kummosia tapahtunu;

Viikko 25

Soittelin työpaikkoja ja nykyisen tiedon pohjalta voisin repiä itseäni korvista miksen kysellyt paikkoja jo samalla viikolla, nimittäin missasin ehkä parhaimmalta kuulostavan paikan, myöhästyin vain 2 päivää siitä kun olivat kirjoittaneet uudelle työntekijälle sopimuksen. Ja parhaimmalla tarkotan sitä, että kokemattomuus ei ollut tuossa firmassa mikään ongelma, tuo uusi työntekijäkin oli kuulemma nyt harjottelemassa ja paikka olis ollu lähellä..

Tiistai. Instagramin seuraajat ja fb-kaverit ovatkin tietoisia asiasta, mutta laitetaan nyt tännekin kun tapahtumiin silti kuuluu; porukoiden pappakoira lopetettiin, syyskuun loppupuolella olis tullu herralle 14v täyteen. Olin tännekin kirjottamassa jotain muistopuhetta Vilistä, mutta jätin sitten kirjottamatta.. ei tuntunut oikealta. Vili haudattiin seuraana päivänä mökille.

Juhannus meni miten meni.. mua ei huvittanu tehä mittään ja Samia puolestaan olis huvittanu tehä jottain. Jälkeenpäin tullu kommenttia, ettei tuota voi edes jussiksi sanoa, mutta noh, ainakin me nähtiin kokko.

Sunnuntaina käytiin vielä Haapajärvellä traktorien vetokisoissa, oli mun ensimmäiset ja mielellään viimeiset. Mitään en ymmärtäny, meteliä riitti ja aurinko poltti naaman. Mutta olihan siellä ihan hienosti tuunattuja vehkeitä.

Viikko 26

Alkuviikko oli niinkin jännittävä kun mökkiloman viettäneen koiran kotiinpaluu ja turkin lyhentäminen, onko jo kolmas kerta tälle kesää?

Perjantaina pääsin Samin sanoin "eksoottisen" fergusonin rattiin ja paaleja siirtelemään. Omistaja ei halunnu etukuormaajaa rasittaa, joten pihdit oli takana, mikä oli minusta hivenen hankalampaa ja aiheutti seuraavan päivän niskakivut. Olihan se silti ihan hauskaa hommaa.

Sunnuntaina lähdettiin Samin ja Novan kanssa mökille, kun maanantaina piti olla porukoiden koiraa vahtimassa niiden reissun ajan.

Viikko 27

Maanantai-iltana tultiin kotia ja suunniteltiin jo seuraavan viikonlopun mökkireissua - joka ei kuitenkaan toteutunut. Koira sen sijaa jäi jälleen mökkeilemään, tuli torstaina takaisin.

Lauantaina käytiin kahtomassa millasta menoa on Koljonvirralla truck meetingissä. Kun ei ketään tunne ja ujokin vielä, ni eipä siellä tullu juteltua kenenkään kanssa eli aika nopeasti kierretty paikka. Samille tuli hälytys töihin, joka sitten peruuntui kun kotiin päästiin.. mutta tiedä nyt sitten olisko siellä tapahtumassa kuitenkaan kovin paljon kauempaa viihtynyt. Illasta käytiin vielä Samin toverin synttärijuhlilla.

Sittempä oottakin jo ajantasalla mun päivistä.

Tänää totesin jälleen miten turhauttavaa ja puuduttavaa työnhaku on, lisäks tuntuu et turhautuminen pistää itkemään jokaisesta ei-vastauksesta ja se onkin syöny motivaatiota todella paljon. Oliko mulla kenties parin viikon työnhakutauko tuon turhautumisen takia, mutta tänään Kuopion terveyspalveluiden aiheuttaman vitutuksen vuoksi sain voimia soittaa taas yhteen paikkaan.

Pessimisti olen kyllä, mutta toivonkipinäkin heräsi.. ennenkun tuli täystyrmäys. Ensimmäinen henkilö totesi, että kokemattomillekin pitää antaa mahdollisuus ja eihän kokemusta kartu jos ei pääse tekemään. Olisin alottanu toisenlaisessa hommassa elokuun loppuun asti ja jatkanut sitten ajohommiin. Näistä toisista hommista piti soittaa toiselle henkilölle, joka sitten töksäytti suoraa sen mitä ei henkilö 1 sanonut taikka työpaikkailmoituksessakaan lukenut "vaaditaan vähintään 1v talviajokokemus". No mitäpä minä siihen enää lisäämään.. 

Miettiny kanssa, että miltä alalta sitä oikein töitä etsisi kun onhan tässä varaa valita, mutta kun on nuitakin kortteja mitä ei todellakaan tule pidettyä voimassa jos et työssä niitä tarvitse.. sekin yksi niistä syistä miksi olisi mukava saada mahdollisuus kuljetusalalta, alan korttipino on suurin ja yksi vielä saamatta, mutta ehkä haluan amp-merkinnän ajokorttiin, ni ei tarvis jälleen yhtä konkreettista korttia kantaa mukana.

Koulusta odottelen edelleen todistusta, että voisi edes työkkärin listoille hakeutua, mutta viitsi soitella luokanvalvojalle kokoaikaa kun aina sanoo hoitavansa asian ja soittavansa, jonka sitten ilmeisesti unohtaa.

Mutta kyllä tämä tästä.. eikö? :)

Kärrikortti [x] check

Jo 2-vuotta sitten yritin suorittaa CE-korttia. Tuolloin motivaatiota oli ehkä pikkusen vähemmän ja sitä vähensi entisestään työharjottelu kappaletavaran parissa, joka ei oo mun juttu vieläkään. Ajo-opetuksessa tunnit oli jo saatu täyteen, mutta homma ei onnistunu ei mitenkään päin. Tuollon oli talvi ja muistan kun eilisen miten peruutuspaikan vieressä oli suuri lumikasa.. just siinä, mistä olis pitäny nähdä minne peruuttaa.

Lumikasa lähti, mutta suoritus oli jo lähtenyt menemään niin pahasti penkin alle, ettei sieltä enää pois päästy, en vaan handlannut sitä enää. Vihelsin pelin poikki.

Viime vuonna oli isän kanssa puhetta C1E-opetuksesta, että jos kävisin teoriatunnit autokoulussa ja isä ajattaisi omalla autollaan ja koulun kärrillä ajotunnit. Muistan toki sanoneeni B-kortin jälkeen, etten isän opetukseen enää koskaan halua, mutta tässä se tuntui vaan hyvältä ajatukselta. Jotain isä oli koululla asiasta puhunut ja kohta, kun mun melkein piti olla alottamassa C1E-opetusta, asia kääntyikin niinpäin, että päädyin koulun kirjoille, tavoitteena CE.

Huonolla itseluottamuksella, mutta melko vahvalla suorituksella tuo tavoite on vihdoin täytetty.

Käsittely- ja ajokoe oli tiistaina 12.6. klo 13.

En kellottanut omaa aikaani käsittelykokeessa, mutta epäilen ajan mahtuneen 9-11min sisälle. Pelasin varman päälle ja korjasin eteenpäin enemmän kun harjotuksissa, ehkäisten läheltä piti-tilanteen äärivalon ja tynnyrien kanssa, kolahdus olisi hylännyt suorituksen ja saimpahan varmasti kärrin etuakselin suoraksi. Muistin useasti hokea itselleni "älä jännitä", että pysyin kartalla mitä piti millonkin tehdä ja ihme kyllä muistin kaiken oikeassa järjestyksessä.

Käsittelykokeesta sain kommentiksi "hyvä ja reipas suoritus".

Ajokokeessa tuli parista kohtaa sanomista; "nopeat pyöräilijät tarkempaan seurantaan, huomioi perävaunun vaikutus tarvitsemaasi risteyksestä poistumisaikaan" ja "kevyen liikenteen väylien seuranta laajemmin", mutta kuulemma hyvää oli enemmän kuin huonoa, joten uuteen korttiluokkaan kirjattiin pari E-kirjainta lisää, jee!

Inssin jälkeen tuli todella tyhjä olo, kun se mikä on pitkään ollut kesken, onkin nyt suoritettu, nii mitäs minä sitten teen? 

Luokanvalvojalle soittelin ja nyt odotan tietoa siitä, onko mulla vielä edessä (syksyllä) yhdistelmän näyttö vai saadaanko se kasattua mun ajotunneista, kun nelisen tuntia meni kuitenkin ammattipätevyysajoiksi. Muuten kai sitä pitäisi olla valmis tältäkin alalta.

Tässä oon nyt vaan pohtinu mistä kyselis työpaikkaa ja miten.. kokemustahan mulla on todella vähän ellei lainkaan, joten haluaisin lähteä ennemmin opettelemaan kuin kysellä suoraa työpaikkaa. Vaikka työt monesti alkaa perehdytyksellä ja koeajalla, niin haluaisin silti olla varmempi omasta tekemisestä. 

Huomenna on vissiin työelämäntoimikunnan kokous ja ymmärsin, että sen jälkeen saattaisin olla viisaampi siitä tulenko saamaan paperit nyt vai syksyllä, mutta muuten olisi viikon aikana tavoitteena soitella ainakin lähifirmoihin ja kysellä jonkinlaista työ-/opettelupaikkaa.

Yksi suoritus vähemmän

Koska en osaa kirjottaa muusta kun koulusta, niin jatketaas nyt ainakin toistaiseksi samalla linjalla. 

Viimeksi alottelin ajotunteja, joita onkin tähän mennessä kertynyt jo oikein mukava määrä. 2-3 kertaa viikkoon oon käyny ajelemassa ja toisinaan jäänyt peruuttelemaan ajotunnin päätteeksi. Vielä ei oo ollu tarvetta mennä ilta-aikoina peruuttelemaan vaan homma lähti yllättävän nopsaan sujumaan ihan tälleinkin. Sujuu itseasiassa jo sen verran hyvin, että puhuvat jo inssistä.

Jotta ei nyt kehuskeluksi mene niin takapakeiltakaan ei oo vältytty, viimeinen koettiin eilen. Sopivasti tällein loppuvaiheessa heräsi taas kammo noita liikennevaloja kohtaan raskaalla ajoneuvolla ajellessa, joten lähestymiset ei millään ottanut onnistuakseen + muutama muu ajatusvirhe ja tilanteiden erimielisyydet opettajan kanssa. Eiliseltä jäi niin huono fiilis, että tehtiin tänään lyhyt "palauttelu" lenkki, joka puolestaan oli aika mitäänsanomaton, enkä nyt tiedä mitä mieltä mun pitäisi omasta ajotaidosta olla mieltä. Ajokoe pelottaa vuorostaan enemmän kun käsittelykoe.

Tiistaina seuraava ajo, jolloin mua ajattaa ppv-opettaja kun nykyinen jää kesälomalle. Katotaan pitääkö muutaman kerran vielä ajella liikenteessä enennku sinne uskaltaa tutvon kanssa lähteä kahdestaan.

Ihan pakollisena lisäyksenä en suinkaan halua mustamaalata tätä lomalle jäävää opettajaa, nimittäin tuon opetustyyli natsaa niin hyvin mun oppimisen kanssa, että vaikka eri mieltä toisinaan oltiinkin, niin en uskoisi olevani tässä pisteessä ilman häntä. Harmi vaan, ettei pääse viemään tätä taaskaan loppuun asti.

Käsittelykoe-harjotusta oon kellottanu pääosin ihan itsenäisesti ja saanu suorituksen mahtumaan hyvin aikarajan (15min) sisään. Kyllähän se siltikin jännittää tuleeko se yhdistelmä taittumaan sinnepäinkään just sillon kun sen oikeasti pitäisi mennä tai muistanko kaikki irrotuksen ja kytkennän vaiheet. 

Kun muistaisi pitää ajatukset kasassa eikä jännittää liiaksi, eikä toisaalta saa olla liian itsevarmakaan, nimittäin tänään ensimmäistä kertaa unohdin kytkennässä vapauttaa perävaunun jarrut, josta meinasin ottaa pahasti itseeni, mutta onneksi tyylinä on lähteä varovasti liikkeelle, joten nopeasti tajusin perävaunun olevan normaalia raskaampi vetää liikkeelle ja hoksasin käydä tarkistamassa jarruventtiilin. Tarkkuutta tarkkuutta.

Nii ja itse siihen otsikon viittaamaan asiaan, tänään oli teoriakoe.

Mähän oon suorittanu jo yhen CE-teoriakokeen hyväksytysti, mutta se ehti vanhentua. Siksi vetkuttelin tämän kanssa, ettei tulisi taas suoritettua turhaan ja varmistuisin siitä, että teoriakoetta seuraisi myös käsittely- ja ajokoe.

Kahdella virheellä läpi, mutta nyt on sekin suoritus alta pois ja jännätään tulevaa. Ope sano varaavansa mulle ajokokeen jos teoria menee läpi, mutta ei ainakaan vielä näkyny webautossa uutta koetta. Sanohan tuokii tiistaina ajattava opettaja, että kesäkuussa hommataan kortti. Pelottaa ihan hirveesti miten tulee menemään ja lykkäisin sitä vaikka maailman tappiin, mutta kai sitä on jossain vaiheessa pakko yrittää. Epäonnistumisen pelko on vaan niin suuri, kun ensimmäinen C-inssi hylättiin, sieltähän se kumpuaa toi liikennevalo-kammokin.

Sitten kai sitä pitäisi jäädä koulusta lomalle ja suunnata työnhakuun jos vaan kortin myöntävät. Toivotaan parasta ja pelätään pahinta.

Ehkä tää sittenkin onnistuu

Eilen oli näyttöpäivä, ensin eteen lyötiin kirjallisia tehtäviä ja sitten ohjeistettiin käytännön tehtävään.

Kirjallinen tehtävä meni ihan ok, osa kysymyksistä aiheutti reaktion "mä luin tästä, mutta en enää muista mitä siinä sanottiin". Tulihan siinä opettajan tarkastaessa tehtävää myös yksi "mitä ihmettä" -tilanne, kun rullakon lavapaino on mun ammattipätevyyskirjan mukaan 400kg/rullakko, mutta opettajan mukaan se meni väärin ja sano, että kun Schenkerilläkin on eri painot.. kysyin sitten mitenkä oikea vastaus määritellään jos niitä on eri painoisia, mutta eipä se keskustelu oikein saanut lopullista vastausta ja väärin-merkki jäi paperiin, ihan sama.

Käytännön tehtävä oli lastata autoon rahtikirjojen määrittelemät tavarat. Menihän se ihan leikkimiseksi ja otinkin sen harjottelun kannalta, kävi miten kävi. Hyllyiltä en itse osannut lavoja ottaa, kun en työntömastotrukkia ollut koskaan käyttänyt, joten opettaja nosti ne alas. Onneksi ei tarvinnut ottaa huomioon minkäänlaista purkujärjestystä, piti siis vain tehdä tiivis kuorma. Alku tökki, kun piti etsiä rahtikirjoihin merkityt tavarat, enkä osannu valita mistä aloittaa ja miten päin lavat mahtuisi tiiviisti kyytiin. Kyllä sitä sitten yhessä vaiheessa vähän jo vauhtiinkin pääsi, mutta aika haaveilua se oli silti. Kokonaisuudessaan meni 2,5 tuntia saada kuorma kyytiin ja rahtikirjoihinkin olisi voinut tehdä muutaman lisämerkinnän. Arvioinnissa oltiin yksimielisesti ykkösen kannalla, mutta helkkari vie se meni läpi!

Onhan siitä viimeisestä harjotuskerrasta vierähtänytkin jo jokunen tovi. Sillon 1.5. kun isän kanssa käytiin siltaan peruuttamassa ni testasin samalla digikorttia, näytti viimeiseksi ajopäiväksi 28.1.2016, etten ihmettele yhtään mitenkä on alan jutut päässy unohtumaan.

Ajotunnin piti alkaa klo 14, mutta ajo-opettaja sano, että auto vapautuu klo 12, että jos vaan joudan ni voidaan alottaa aikasemmin. Näyttö loppu sopivasti 11:30, joten ehdin sitten tutkiakin sitä autoa vähäsen siinä välissä kun opettaja kävi syömässä - mulla tää perus, että ku jotain touhuan ni ei nälkäkään tule, joten en sitten jaksanu lähtee matkaan.

Pyörähdettiin pari kierrosta koulun ja Schenkerin alueella, kunnes lähdettiin liikenteeseen. Reenattiin keulan hahmottamista ja kaistanvaihtoa, ylipäätään palauteltiin mieleen täysperävaunulla ajamista. Käytiin tekemässä peruutusharjotuksia raviradan parkkipaikalla ja nää on just niitä mitä mun pitää harjotella kaikista eniten, kyllähän sitä nyt eteenpäin osaa ajaa. Peruutettiin (siis yritettiin peruuttaa) suoraa ja jonkinnäkönen ympyrä. Mentiin sit takas koululle peruuttaa pari kertaa kulmaan ennenku aika loppuu.

Huomattavasti lepposampaa on automaattivaihteisella autolla opetella ajamaan kun keskittyä samalla vääntelemään vanhaa ja jäykkää vaihdekeppiä. Puolikkaalla en taajamassa uskaltanut juurikaan ajaa 20kmh kovempaa, kun isolla autolla vauhti tuntuu muutenkin huomattavasti suuremmalta - jos satuit mun perässä talvella ajelemaan niin pahoittelen kovasti! Tällä uskaltaa sentään ajaa edes melkein rajotusten mukaisesti.

Kaikilta osin jäi hyvä fiilis ajotunnista, opeteltavaa on, sehän on selvä, mutta tästä on erittäin hyvä jatkaa. Sovittiinkin ensi viikolle tiistaille ja keskiviikolle seuraavat ajotunnit.

Ehkä mulla on sittenkin mahdollisuus se kortti saada :)

Suunnitelma muuttui taas

Mihkä nää päivät taas hävis.. viikkohan siitä jo on kun ammattipätevyyttä kävin uudelleen yrittämässä ja sillä kertaa sattui arvonta kohdilleen, ei nimittäin tullu niitä hankalia kysymyksiä lainkaan ja sainkin 92% vastauksista oikein eli melkeinpä heittämällä läpi.

Kokeen jälkeen kävin jututtamassa yhtä opettajaa ja sovittiin kuorma-auton tavarankuljetuksen hallinta -näyttö 9.5. aamulle, johon kävinkin tuossa tiistaina vähän reenailemassa isän* kanssa. Ajoonlähtötarkastusta ja siltaan peruuttamista, koin turhaksi rällätä pumpuilla, joten lähinnä tyydyin kyselee mieltä askarruttavia asioita.

*En muista oonko koskaan maininnut, mutta isä siis on alalla opettajana. Ei siis tarvi ihmetellä miksi isä on niin tiiviisti tarinassa mukana.

Vaikea sanoa mitä pitäis reenata kun siskokin sanoi, että maalaisjärjellä pääsee läpi. Rahditusperusteita pitäisi ainakin lukea, mutta tuossa arviointipaperissakin T1-kohdat on mallia "osaa toimia ohjatusti" eli pitäisi vähintään ykkösillä päästä läpi, jos nyt silti koittaisin edes pari kakkosta saada paperiin. Tuohon em. näyttöön ei ajoa kuulu lainkaan, mutta siihen otettiin mukaan myös yhdistelmäpuolelta se ajo hommeli eli käydään sitten kuorma-autolla pyörähtämässä jossain.

Mutta kuinka jo melkein arvasin, ettei tää nyt tällä kaavalla voi mennä loppuun asti..

Mun ajo-opettaja oli isälle sanonu, että voisin suorittaa CE-inssin käsittelyosuuden puolikkaalla ja ajokokeen täysperällä. Monimutkaiseksi tämä menee, nimittäin tuo puolikkaan veturi on juuri se joka on a) myynnissä b) moottorivikainen c) jolla ei saanut ajattaa d) joka ei ole enää vissiin edes rekisterissä. Nii ja unohtamatta sitä, että munhan piti tää tutkinto suorittaa vaan kuorma-auton osalta.

Juttelin sitten isän kanssa pitkään ja hartaasti, että mitähän tässä pitäisi tehdä ja sainkin eilen puhelun mun ensimmäiseltä CE ajo-opettajalta (näitä ollut siis 4 kappaletta), että otetaan ajotunti 9.5. iltapäivälle, jos näyttö olisi ohi siihen mennessä. 

En tiedä olisko tän opettajan johdolla saatu tää mun tutkinto vietyä aikoinaan päätökseen muun luokan matkassa, mutta valitettavasti joutui tuolloin siirtymään muihin tehtäviin ja eteen tuli opettajanvaihto - jonka kanssa ei sitten homma toiminutkaan. Nyt kuitenkin tää osaavampi opettaja on taas aikkareita ajattamassa niin kokeillaan josko se täysperä lähtisi sinne kulmaan taittumaan, niin voisi unohtaa sen puolikkaan tämänkin osalta ja saisin mahdollisesti suoritettua sen kärrikortinkin.

Josko tämä suunnitelma hetken pysyis tällasena, nyt vaan sit päntätään näyttöön taustatietoo ja yritetään selvitä siitä kunnialla.

Koulupäivitystä

Kävin perjantaina 20.4. kokeilemassa lähestulkoon kylmiltään ammattipätevyyskoetta. Olinhan minä siihen aikasemmin lukenut, mutta motivaatiota ei löytynyt tankata tekstiä yhtään enempää kun lukemani kuitenkin samantien unohdin. Siskoni ja veljeni olivat kummatkin joutuneet kerran kokeen uusimaan, joskin heillä oli ollut vanhempi paperiversio kokeesta, mutta en silti pitänyt mahdollisuuksiani kovin korkealla, kun koulun teoriatunneistakin oli aikaa reilun vuoden päivät. Menin periaatteella, että kokeillaan miten menee ja luetaan uusintaan.

Mulla oli käytössä tabletti ja yleinen osa sisälsi 30 kysymystä. Muutaman kerran mietin, että onko kyseessä piilokompa tai kysymyksessä jotain muuta hämäävää, sillä eihän koekysymykset voinu olla niin helppoja. Oli ilmeisesti jotain silti tarttunut mieleen ja huomasin vartijaopinnoista olleen hyötyä noissa uhkatilanne-kysymyksissä, liekkö olisi muuten osannut niihin vastata - eikä kyllä sekään tarkoita, että varmuudella oikein meni, mutta ainakin päädyin aina johonkin vastaukseen.

Itsehän en siis enää muista mitä kokeessa edes kysyttiin, mutta tuo yleinen osa minulla meni ihme kyllä läpi. Tarkempia tuloksia en tiedä, joten voi olla, että mentiin rimaa hipoen, mutta niinhän se tuo peruskoulukin suoritettiin.

Koe jatkui tavaraliikenteen kysymyksillä, joita onneksi oli vain 9. Raavin päätä valtaosassa kysymyksistä ja totesin pari kertaa valvojallekin ääneen, että nyt menee ihan hatusta. Läpihän se ei mennyt, mutta se ei haitannut lainkaan, pitihän se hylsy jostain saada kun sitä odotinkin.

Yleistä osaa mun ei kuulemma tarvitse suorittaa uudelleen, ainoastaan tämä hylätty osuus, vaikka olishan se ollu toisaalta hauska testata olisiko päässyt uudelleen ensimmäisen osan läpi. Enkä muuten tiedä olisiko tavaraliikennekysymyksiin saanut jatkaa jos yleinen osa olisi hylätty, nimittäin valvoja soitti välissä kokeen hyv/hyl tuloksen siltä joka noita ammattipätevyyskokeita yleensä hoitaa, tuli tässä ohimennen mieleen.

Oli tää mun "luokanvalvoja" (ei sama kun kokeen valvoja) kuulemma arvannutkin, että toinen osa hylätään, se on kuulemma hylätty aika usealla. Käytiin pieni preppaus laskutehtävistä, joita en kouluaikanakaan ymmärtänyt eli hyvät lähtökohdat muutenkin tähän kokeeseen.

Kokeen uusinta on huomenna, johon alotin lukemisen sopivasti tänä iltana. Soittelikin "luokanvalvoja" tänä aamuna, että millon meen yrittää uudelleen ja anto mulle yhden alueen kirjasta kerrattavaksi. Paksuuttahan silläkin alueella on, mutta helpottaa se vähän, mikäli sitten muistaisi vielä huomenna mitä on lukenut. Pitäkää peukkuja :)

Kysyin muuten perjantaina siitä, mistä viime postauksessa uhosin. Tilanne on nyt CE-kortin osalta se, että puolikkaan veturi onkin myynnissä eli sillä ei saa oppilaita ajattaa ja koska mä en handlaa täysperää, suoritan opinnot nyt kuorma-autonkuljettajan perustutkintona ja katsellaan sitä yhdistelmäpuolta sitten kunhan jonkinlainen veturi koululle taas tulee, jos siis vielä sillon kiinnostaa.

Tässähän tietysti olisi sauma siihenkin, että keräisi rahaa ja lukisi autokoulussa sen C1E:n tai jos mahdollista niin isän kanssa opetusluvilla - vaikka B-kortin saatuani vannoin, etten koskaan mene isän opetukseen uudelleen. En siis tuohon opetuslupa-mahdollisuuteen oo perehtyny sen enempää kun vasta juppasi mieleen, mutta katsellaan nyt asia kerrallaan :)

On tää vaikeeta

Siskolle avautuessani huomasin itsekin miten umpikujassa oikeasti olenkaan, miten lukossa olen elämäni kanssa. Oon työtön ja tekosyynä töiden haulle pidän sitä, että oon koulussa, että yks asia kerrallaan. No se koulu.. mua ei edelleenkään jaksa tuo ala kiinnostaa pätkääkään, mulla on motivaatio niin syvällä ikijäässä, ettei varmaan sula ennenku kuolinvuoteella. Helvetin hyvä kysymys onkin, miksi menin takaisin.

Haluan vetää hevoskoppia, on ehkä ainut syy miksi haluaisin edes yrittää suorittaa CE kortin. Toki hevoskopin vetämiseen riittäisi BE, mutta jostain syystä haluan kokonaispainon* ja autovalinnan suhteen pelata varman päälle ja suorittaa C1E, mutta sepä ei kuulu mihinkään tutkintoon, joten se tulisi kustantamaan enemmän kun CE, joka myös antaisi kyseisen ajo-oikeuden. No mutta eihän mulla ole vetoautoa, koppia, eikä edes sitä hevosta, joten sekin on hyvä kysymys, miksi sitä pitäisi suorittaa? Tulevaisuutta ajatellen.

*Toki täytyy ottaa huomioon myös käytettävän auton suurin sallittu vetomassa sekä auton että kopin suurimmat sallitut kokonaismassat.

Mutta jos kuvitellaan, että allekirjoittaisin jälleen eropaperit, mitä sen jälkeen? Ei taaskaan uutta tutkintoa, ei vieläkään ideaa siitä mitä haluaisin tehdä työkseni. Hevoset kiinnostaisi edelleen, mutta palkkaus on alalla mallia "elämäntapa". Myös lypsykarjaa olisi ympärillä melkoisesti, mutta sattumalta kukaan ei tunnu tarvitsevan työntekijää juuri sillon kun joku haluaisi töitä. Vartijan hommat ei käy, koska laki unohtui sitä mukaa kun sitä opiskeli ja oikeudet olis olennainen osa työntekoa.

Alan olla melko kypsä tähän jahkailuun. Huomenna on ammattipätevyyskoe ja ajattelin siinä samalla kysäistä joskohan mulle olis siellä harjoteltavaa sen verran, että alkaisin käymään päivittäin siihen asti, että mahdollisesti jopa CE olisi suoritettu, nyt kun ne sen puolikkaan veturinkin jostain löysivät. Ottaisin itseäni niskasta kiinni ja menisin selkä suorana epämukavuusalueelle, koska mulla kuitenkin oli alunperinkin syy lähteä alalle.

Minä oon ennenkin ajanut päivittäin kuopioon, miksi siitä nyt yhtäkkiä tuli niin vaikeaa. Ei sitä rahaa tule, jos ei käy koulua ja hanki pätevyyttä. Siinä onkin nyt melkoinen tavoite, mutta täytyy vaan pitää mielessä miksi ylipäätään aloitin.

Ajatuksia ajattelusta eiku mitä

Heh, siinähän meni melkein kuukausi taas tällein hups vaan. Tuona aikana mä kirjotin osittain 2 postausta ja pyysin erästä vierailevaa tähteä päivittämään vastauksia yhteen vanhaan postaukseen, joka on tulossa uudelleen julkaisuna jossain vaiheessa.. kunhan joskus saadaan se julkaisukelpoiseksi.

Nuokin 2 kesken jäänyttä postausta sisälsi ajatuksiani, joita en saanu purettua sen verran selkeästi, että olisi kehdannut niitä julkaista. Roikkukoot sitten luonnoksissa sen aikaa, että saan inspiraation palata niiden pariin - tai sitten vaan poistan ne, koska asiat joilla ei ole merkitystä on toisaalta vaan helppo pyyhkiä pois ja unohtaa.

Mulle ei toisaalta sovi ajatteleminen muutenkaan.. osaan kehittää stressin, hermostua tai jopa suuttua, ihan vaan, koska oon ajatellut jotain semmosta, mikä kyseisen reaktion aiheuttaa; tekemättömät asiat ja vanhat riidat näin parina esimerkkinä. Oon pitkävihainen, mikä selittänee sen vanhoista riidoista suuttumisen.

Yövartijana työskennellessäni vietin muutaman tunnin ihan yksin. Toki näin teen kotonakin ja tää melkeimpä pätee myös kotioloihin tai miksei tahansa missä ikinä olenkaan, mutta töissä olin töissä.. hotellin hiljaisessa aulassa, yksin. Kokonaisuudessaan työskentelin puolisen vuotta, mutta en siis osannut tehdä siellä mitään niin sanotusti ylimääräistä, mikä olisi pitänyt ajatukseni kasassa. Tästä tarinasta vois tulla joku kummitusjuttu, mutta tylsästi käännän kelkan mun tehtävälistoihin ja niillä en suinkaan tarkota mitä töissä piti tehdä, vaan mitä piti tehdä töiden ulkopuolella. Mitä pidemmän listan keksin, sitä enemmän sain stressiä aikaiseksi.

Työaika oli 00-06, kotona olin vaille 07 ja nukkumaan pääsin yleensä vähän sen jälkeen. Heräsin joskus 14-18 välillä. En siis todellakaan ehtinyt työputken aikana hoitaa mitään asioita ja hyvä kun sai kotitöitä aikaiseksi tai muisti koiraa hoitaa. Tehtävät siis saatto roikkua aika pitkään listalla, ennenkun sai kokea voittajafiiliksen kun edes yksi tehtävä oli suoritettu.. tosin niitä saattoi tulla myös kaksi sen yhden tilalle. Mutta joka työvuoro muisti katsoa miltä lista näyttää.

Tosiaan, mähän oon kanssa listafriikki. Muistilista, tehtävälista, to do-lista.. näitähän riittää. Tää on kyllä hieman hellittänyt siitä mitä se joskus oli kun kirjotin listoistakin listoja, mutta edelleenkin multa löytyy puhelimenkuorien taskusta yksi sellainen stressilista, mikä kertoo saamattomuudestani ja kiinnostuksenpuutteesta hoitaa asioita, jotka pitäisi hoitaa. Veroilmoitus 15.5. mennessä.. auton katsastus.. koulu.. plääh. Kuitenkin tällä kertaa saa taputtaa ihteä selkään, sain ruksattua jopa kaksi kohtaa tehdyksi ja kaksi on tapahtumassa ihan tässä lähiaikoina, eikä jäljellä ole kun enää seitsemän, jihuu!

Suoriutuis kait nuo nopeammin jos esimerkiks veroilmotuksen osaisi täyttää ilman apua tai jos olisin töissä ni tietäisi mihin liittoon sitä pitäisi liittyä, tätäkään kun en saanut työssäkäyntini aikana suoritettua, hyvä minä. Melkein voisin lisätä uuden kohdan "mee töihin", koska just nyt mulla ei oo kiinnostusta edes hakea mihinkään. Tähänkin kyllä vaikuttaa se, että meidän koneella ei toimi wordi ja mun pitäisi päivittää CV, koska sitähän nyt kaikki kysyy. Mutta lohdutan itseäni sillä, että vaikka miten olen asian kanssa jälleen taistellut, oon päättänyt suorittaa sen CE-kortin (näytöt on sit eri asia). En tosin tiedä millä keinolla, mutta yritän siis saada tuon koulun pois ennen kun jaksan uhrata ajatuksia työnhaulle - niin ja laiskistumaan ei pääse, koska onhan mulla tuo oma orjapiiskuri.

Ja nyt mulla on melkeimpä deadline, tein nimittäin epävirallisen varauksen yhteen lämppäritammaan. Jos tiinehtyminen onnistuu niin tammuska tulisi myyntiin ensi vuoden syksyllä ja mulle olis tarjolla loistava puskapolle ♥ Monta asiaa voi mennä vikaan, mutta jos nyt ajatellaan kerrankin vaan positiivisen kautta, niin olis aikaa maksaa opintolaina poikkeen (tästä yksi tehtävä listalle lisää, vaikka työn alla kokoajan ollutkin) ja kerätä heppasäästöjä. Oi unelmia.

Tähän hyvään fiilikseen onkin hyvä lopettaa tämä höpöttäminen, nimittäin naurattaa ihan ihteäkkii, ettei tuossa tekstissä oo loppuunsa mitään järkeä. Tää on vähän ku antaisi aivoille yhden sanan ja antaisi vilkkaan ajatuksenjuoksun hoitaa loput, tässä ei meinaan oo sormet juurikaan pysähdelleet. Niin ja vaikka toisin voisi luulla, koko postaus - lopussa tapahtuvaa lämminhenkistä intoilua lukuunottamatta - on kirjotettu täysin neutraalissa mielentilassa, hieman väsyneenä, mutta just nyt kun en ajattele mitään muuta kun mitä juuri tällä samaisella hetkellä kirjotan (ja sitä tammaa), ni edes nuo viheliäiset ajatukset ei vaivaa, mikään ei harmita, stressaa taikka ärsytä. 

Tätä pitäs oikeasti harrastaa enemmän!

Kuvituskuvana minä ja lv-r. Antar Kamal. Kuva © Elina Järvinen

Postaustahti unohtui

Oon työtön ja silti tuntuu ettei oo aikaa.. mites se nyt näin?

Viime viikosta en muista kun sen, että alkuviikosta koira vaihtoi kevät kuosiin, käytiin pielavedellä puuhommissa ja lauantaina käytiin kahtomassa Kotiteollisuutta. Ei noi keikat tosin oo mun juttu, mutta kerrankos sitä suostuu matkaan lähtemään.

Kuluva viikko menikin sitten lumitöissä, pari päivää keikuin itsekin katoilla, mutta sitten jäin maantasalle purkamaan ikkunoiden eteen kasaantuvia lumikasoja. Ensi viikolla jatkuu toisessa paikkaa nämä hommat, viikonloppu kuitenkin huilia kun miehillä ei kunto kestä. Itsehän vasta pääsin vauhtiin ja lihaskivutkin väheni sitä mukaa mitä enemmän lapion kanssa heilui, en tiedä johtuiko paremman työasennon löytymisestä vai mistä, venyttelyä en harrasta ja linimentitkin jäi laittamatta, mutta huilitaan nyt sitten.

Koulu etenee niinkin hyvin, että mun opetusautosta levis moottori ja uusi vaihtokone on itse autoa arvokkaampi, joten koko veturi lähti poistoon. Nyt sitten odottelen uutta opetusautoa ja sillä välin pitäisi kuulemma ammattipätevyys suorittaa. On kuitenkin motivaatio niin nollassa, että noinkohan saan suoritettua ennen kun koulu saa hankittua uuden auton, jossa uskon kestävän ihan jonkun aikaa.. Nii ja se ammattipätevyys on mulla vaan yhden kokeen päässä, että ei luulis olevan niin vaikea tavoite, mutta se on se harjotteleminen mikä tökkii.

Mutta ei passoo ressata, hoidetaan kun joudetaan :)

Kummitustarinoita

Yliluonnollisuus on käsite johon yksi uskoo ja toinen ei. Monille tapahtumille löytyy usein varsin luonnollinen selitys, mutta toisinaan tapahtuman todenperäisyys jää arvailun varaan. Yliluonnollista tai ei, oon koonnut tähän omat kokemukseni siltä ajalta kun asuin porukoilla ja joille en keksinyt luonnollista selitystä:

2  y ö t ä ,   2   h a h m o a

Taustatietoa: sänkyni sijaitsi huoneeni perimmäisessä nurkassa, jalkopäästä oli suora näköyhteys keittiöön. Tapahtumien aikana mulla oli tapana nukkua pää juurikin tässä päädyssä ja ovi auki. Vuodenaikoja tai kellonaikaa en muista, mutta valoa oli riittävästi hahmojen havaitsemiseen.

Ensimmäinen yö: heräsin syystä tai toisesta kesken unien ja satuin vilkasemaan keittiöön, jossa olin näkevinäni isän juomassa suoraa tölkistä. Tässä ei olis muuten mitään ihmeellistä, mutta tää "isä" ei liikkunu sinä aikana lainkaan kun sitä siinä tuijottelin. Hieroin välillä silmiäkin, mutta näkymä oli täysin sama.
Tuollon en pitäny tätä mitenkään ihmeellisenä, kysäsin vaan aamulla asiasta ja kuten jo arvata saattaa, isä ei ollu käyny yöllä keittiössä.

Toinen yö: tämä tapahtu karkeesti arvioiden pari yötä edellisen jälkeen. Muistaakseni en saanu unta ja taas satuin vilkasemaan keittiöön. Nyt vuorostaan sisko oli laittamassa hiuksiaan ponnarille, istuen keittiön pöydän ääressä sivuittain. Näky oli tällä kertaa realistisempi, sillä hahmo liikkui, mutta samaa liikerataa toistaen.
Vähä aikaa jaksoin touhua tuijottaa, enkä kiinnittäny huomioo siihen kauanko sisko hiuksiaan laitteli, lähinnä ihmettelin, että mihinkä se mahtaa siihen aikaan olla menossa. Päätin sitte reippaana tyttönä mennä asiaa tiedustelemaan.. jonka olisin kyllä voinu jättää tekemättä. "Sisko" nimittäin hävis siinä vaiheessa ku olin päässyt pöydän toiselle puolelle. Siinä minä sitte seisoin yksin pimeessä, vilkkaan mielikuvitukseni kanssa. Äkkiä takas huoneeseen ja peiton alle. Kurkistin vielä keittiöön ja saatoin vaan todeta että "sisko" on siellä jälleen.

Tarinoiden opetus: älä nuku siinä päässä sänkyä ja ovi pidetään aina öisin kiinni!

M u i t a   t a l o n   t a r i n o i t a

Oon yrittänyt keksiä näille jonkinlaisia selityksiä, kuitenkaan löytämättä sitä oikeaa.

• Tuulahdukset - lyhytkestosia, mutta tunnettavissa. Sisällä ei tuule ja ikkunatkin oli kiinni.
• Kylmät väristykset - ei sikäli outoa, mutta tulee niin yllättäen.
• Askeleita - päivällä ok, mut yöllä ja yksin kotona, ei ok. Voi tietysti olla oma sydänkin..
• Häiriö kaiuttimissa, volume nollassa - yleensä rupesi pitämään ääntä kun nettiyhteys pätkii, mut entäs sillon kun ei pätkinyt? Myös puhelun aikana otti häiriötä, mutta aina en ollut puhelimessa.
• Ex-kannettavani naksuminen - eniten ihmettelin, että miksi se naksui vaan porukoilla, miksei ikinä asuntolalla, jossa vietin siihen aikaan suurimman osan viikosta?
• Liikettä silmäkulmassa - mielikuvitus kenties vauhdissa?
• Ääniä / puhetta - kuului pääasiassa sillo ku talossa on hiljasta ja mulla napit korvissa. Volume on hiljasella, joten sivuäänet on erotettavissa, mut niistä ei saanut ikinä mitään selvää.
• Oven kolina - kuulosti siltä kun saunan ovi tönästäisiin kiinnipäin, mutta ei mene ihan kiinnikiinni. Ikäänku ovi kolahtais siihen metalliosaan. Näitä tuli useampi peräkkäin, mutta kukaan perheenjäsen ei tuolloin oo paukutellut ovia, kuunneltiinkin niitä yhdessä.
• Ääni, joka kuuluu kun sanomalehtikasa tönäistäisiin nurin, mutta ilman sitä loppuläsähdystä.
• Meidän vanhasta pyykkitelineestä lähti eräänlainen rummuttava ääni, kun sitä veti kylppärin kaakelilattiaa pitkin, teline meni vaihtoon, mutta ääni jäi - porukoilla on kummitteleva pyykkiteline!

Yleensä sanotaan, että se huone, jossa kummittelee on talon kylmin. Noh, mun huone oli talvella kylmin ja kesällä kuumin.

...

L o p p u k e v e n n y s

Pääosassa hammasharjat

• Tapahtumapaikka: serkun mökin ranta-aitta, etelä-suomi.
• Tapahtuma-aika: kesä, vuotta en muista, mutta lapsia oltiin.
• Paikalla olijat: minä ja serkku, sekä serkun perhe +20v, sekä serkun siskonpoika alle 3v.
• Oleellista taustatietoa: kumpikaan meistä ei kävele unissaan. Ja napero ei yllä avaamaan aitan ovea ilman kauheeta mekkalaa. Muutenki jäykästä ovenkahvasta lähtee aika kova ääni, kun yrittää avata.

Olin siis yhtenä kesänä serkkuni mökillä ja pelattiin aitassa serkun kanssa pleikkarilla ja katsottiin leffoja, kunnes ruettiin nukkumaan joskus puolenyön jälkeen. Hammasharjat laitettiin mukeihin telkkarin kulmalle (kuvassa vihreä pallo). Ite nukuin sohvalla, lähimpänä telkkaria ja serkku sohvan vieressä sängyssä.

Jos jotakuta kiinnostaa ni sohva on aitan paras nukkumapaikka :3

Herättiin puolenpäivän aikoihin ja serkku oli ensimmäisenä lähdössä aamupalalle, mutta pysähtyy sohvan viereen ja jää hölmistyneenä tuijottamaan lattiaa. Kahtoin et mitä ihmettä se tekee ja huomasin et meijän hammasharjat oli kivasti laitettu hiekkaiselle matolle. Mukit oli edelleen siellä mihin jätettiinkin, mut harjat oli käyny seikkailemassa, eivätkä päässeet takasin.

Ei mietitty tätä sillon enempää, mut jälkeenpäin ollaan ihmetety asiaa. Kysymys kuuluu, mitä tapahtu?

...

Ootko sä kokenut mitään outoja tapahtumia?

Spontaaneja päätöksiä

Hups, viikonloppu hujahti ihan huomaamatta, mutta nyt en voi enää kiirettä syyttää. Ei sillä, tekemistä oli kyllä, mutta kiireet loppuivat maanantaina kun stressitason nousun ja ahdistuksen saattelemana tein päätöksen irtisanoutua työstäni.

Jo kotoa lähtö oli ollut liian vaikeaa, olin itkenyt ahdistusta ja kiinnostuksen puutetta. Minusta ei ollut tuohon työpaikkaan, se oli selvä, mutta minusta tuntui tyhmältä edes ajatella töiden lopettamista näin lyhyen ajan jälkeen. Kuitenkin päivän mittaa itkun jatkuessa ja kipeänä olleelle tiiminvetäjälle soitellessani tulin lopulta lopettamispäätökseen.

Pakko se sanoa, että olin todella tohkeissani kun huomasin ilmoituksen työpaikasta, etenkin kun aiempaa kokemusta ei tarvittu. Tuntui, että tää voisi olla se "mun juttu" eli harmittaa ihteäkin, ettei se niin mennytkään.

Mitäs nyt sitten.. kysymys, jota olen viime päivät mielessäni pyöritellyt. Nyt on ainakin aikaa koululle, vaikka välimatkan takia sinnekkään ei kiinnosta ajaa joka päivä, onneksi opinnot on sen verran loppusuoralla, ettei tarvitsekaan. Jotain pientä hommaa siinä sivussa, että jostain vähän rahaakin saisi. Mutta muuten otan nyt iisisti, että saisi vähän ajatuksia kasattua..

Tulevaisuus stressaa, sitä en voi kieltää. Haluaisin löytää homman, josta tykkään ja jossa tuntuu, että osaan jotain. Päivätyö se täytyy kuitenkin olla, vaikka vihaan herätä aamuisin, mutta vapaa-aika sijoittuu järkevämmin iltapäivään/iltaan. Sitten vielä tuo raha.. pitäisi olla ihan kohtuuhyvä palkkakin, että olisi sellainen pieni söpö lämminverinen joskus varaa pitää. Eniten tässä tympii se, ettei mulla ole unelma-ammattia, eikä viitsisi jokaista vähänkin mielenkiintoiselta kuulostavaa ammattia lukea, koska niitä mulla on muutenkin jo melkein neljä.

Mutta se siitä tunteiden purkamisesta, nyt mulla on ainakin hieman enemmän aikaa blogille, kunhan en tuhlaisi kaikkia postausideoita heti alkuunsa :)

Samille orjatöihin? 

Missä mennään nyt

Vaikka halusinkin alottaa blogin puhtaalta pöydältä, on varmaan ihan ok muistella parilla sanalla menneitä aikoja ja samalla verrata nykytilanteeseen, etenkin kun viimeksi lupailin palaavani vielä niihin. Jos ei muuten, ni kertaan omaksi iloksi miten paljon vuodessa onkaan ehtinyt tapahtua :)

Opiskelin..

..turvallisuusalalla. Valmistuin toukokuussa 2017 ja yllättäen pääsin jopa alan töihin. Puoli vuotta työskentelin hotellissa aulapalveluhenkilönä tai hienommin sanottuna yövartijana. Noiden hommien lisäksi työskentelin järjestyksenvalvojana Kalpan kotipeleissä.

Työsopimus vartijan hommissa päättyi tammikuussa 2018 ja pari viikkoa myöhemmin lopetin myös järjestyksenvalvojan hommat siirtyessäni Verisurelle security expertin rooliin.

Niin ja tosiaan yritänhän minä vielä opiskellakin samalla, mutta se on lähinnä semmosta "käyn kerran kuussa... jos kerkeän" -tyyppistä. Teoriatunteja ei onneksi taida olla enää lainkaan, mutta ajotunnithan ne pitäisi saada suoritettua.. sitten joskus. Kuljetusala siis kyseessä, josta taisinkin jo viime kerralla mainita.

Koiria..

..oli tuolloin 2, nyt on epävirallisen virallisesti vain yksi. Toinen lähti "ylläpitoon" Samin kaverin luokse kajaaniin. On siis meidän omistuksessa edelleen, mutta mun ja neidin vaikean yhteensopivuuden takia lähti hoitoon rauhallisempaan ympäristöön. On tosin palailemassa lähiaikoina takaisin savonmaalle hoitajansa muuttuneen elämäntilanteen takia.

Voe mikä kakara se on ollu <3 Novahan täytti joulukuussa jo 2 vuotta!

Hevosten..

..parissa taisin ehtiä tuolloin vielä touhuamaan. Kävin tuossa muutaman kuukauden verran verestämässä muistoja ratsastuksen parissa vanhalla tutulla ratsastuskoululla, mutta useamman syyn seurauksena lopetin. Sittemmin tarkoitus oli käydä auttelemassa parin ravihevosen kanssa, mutta totaalisen aikapulan takia suunnitelma kuivui kasaan jo ennenkun ehti alkaakaan.

Nyt sitten vietetään hevosista tahatonta taukoa ja voinen jälleen todeta, että järkihän tässä menee, koska onhan kyseessä sentään mulle tärkein terapiaeläin.

Rakkain enkelihevonen <3

 Asuttiin..

..siinä keltaisessa kylmässä omakotitalossa, mutta muutettiin vuoden lopussa 1,2km päähän punaiseen omakotitaloon. Neliöitä noin 23 vähemmän, rakennettukin edeltävää myöhemmin. Leivinuunin fiksumman sijainnin ansiosta helpompi lämmittää puulla, eikä sähkölaskuunkaan tarvitse näin ollen tuhlata toistasataa. Lisäksi ollut puhetta, jos jossain vaiheessa saisi naapuriin rakennettua entisten lisäksi vielä yhden karsinan.. kunhan tässä nyt asiat alkais loksahdella kohdilleen.
...

Siinä taisi olla suurimmat elämään vaikuttaneet asiat. Toki haluaisin muutoksia vielä monelta osa-alueelta - edellä mainittuihinkin - mutta jospa ajan kanssa.

Näköjään tämä aikapula löytää tiensä myös viikonlopuille, vähän tuntuu jo siltä, että jos en oo töissätöissä ni oon sitten kotitöissä.. hitsi, pitääkö tässä palkata kohta joku kotiapulainen? Niin ja koiranhoitaja..?
Eikun kohti uutta viikkoa, katsellaan mitä ensi viikonloppuna keksis :)

Täällä taas

Edellisestä postauksesta oli aikaa likipitäen vuosi ja vanhoihin postauksiin kurkkiessa pystyin toteamaan, että paljon on muuttunu, siis todella paljon. Tarkoitus ei kuitenkaan oo vielä palata niihin, vaan tulla vain kevyesti toteamaan, että kirjottaminen jatkuu*! Blogin herääminen tarkottaa mun kohdalla myös sitä, että puhtaalta pöydältä aloitetaan jälleen ja tästä syystä vanhat julkaisut on joko poistettu tai piilotettu.

Muutamia kertoja tuon hiljaisen vuoden aikana kävi mielessä, että olisi kiva johonkin päästä avautumaan niin hyvästä kuin ehkä pahastakin ja päätin nyt extempore lauantai-illan ratoksi tämän toteuttaa. Toki olin jo pari kertaa hahmotellut jonkinlaista tekstiä paluusta, mutta päättänyt sen silti pyyhkiä pois ja antaa asian olla.

Sen kummempaa esittelyä en itsestäni aijo blogin uudelleen aloittamisen vuoksi tehdä, vaan sivupalkista löytyy sekä mun että Novan omat sivut, joista löytyy perustietoa, tarvittaessa saapi rohkeasti kysäistä.

*Sen verran voin valaista jo tässä vaiheessa, että teen iltatyötä ja samalla yritän hitaasti suorittaa kuljetusalaa loppuun, joten pieniä aikataulullisia ongelmia voi bloginkin kohdalla olla. Silti positiivisesti ajateltuna jos viikonloppuisin saisi uuden postauksen julki, olisi se silti mun normaalia postaustahtiani nopeampaa.

Stressiä en tällä kertaa aijo postaustahdista ottaa, jos ei ehdi niin sitten ei ehdi, mutta katsotaan miten homma lähtee sujumaan :)