Long time no see

Mä en nyt tiedä voiko tässä enää edes kiireitä syyttää, vaikka tuntuuhan se välillä, ettei vuorokaudessa tunnit riitä kun nukkuminenkin olisi niin mukavaa ennen aamun aikaista herätystä, mutta kun en enää tietokoneellakaan käy kun lähinnä laskuja maksaessa nii ei sitten bloginkaan olemassaoloa muista, mutta jospa jälleen yrittäisi viikonloppuiltaisin käydä herättelemässä tätä henkiin - tuo jossittelu olikin lupaava alku suunnitelmalle.

Tuossa kirjottamisen kanssa vetkutellessa lueskelin vanhoja piilotettuja postauksia, osan poistin ja jokunen tulee uudelleenjulkaisuun kunhan saan päivitetyn version rakenneltua, mutta oli erityisen hauskaa ja muistorikasta lukea viimeisiä postauksia kuljetusalalta.. siis siltä ensimmäiseltä kerralta vuonna 2016. Elämä oli niin vaikeaa kun koulunkäynti maistui puutakin pahemmalta ja kaikki stressasi. Ei siinä muuten mitään hauskaa olisi, mutta kun päädyin työskentelemään samaiselle alalle ja oon viihtynyt.. herää vain kysymys, miten tässä näin kävi.

Kuvituskuva poimittuna vanhasta postauksesta

Joulu tuli ja meni, samoin vuodenvaihde. Tykkään pyhistä ja vapaista, mutta tällä kertaa ne ärsytti.. tai lähinnä se kun pyhänä ei raha liiku pankkien välillä ja itsellä laskupino vaan kasvoi ja eräpäivät läheni, mutta rahaa ei tilille tipahtanut. Vähän tuli muutoksia tuntipalkkaan ja laskutus venyi, eräpäiväkin sattui sopivasti pyhäpäivälle (25.12.), joten enhän minä palkkaani saanut kun vasta vuoden viimeisenä päivänä. 

Mutta hyväpä tässä rahasta kitistä kun en oo erityisen säästäväisesti elänyt tai no enhän minä omaan joululahjaani käyttänyt kun nelinumeroisen summan, mutta tuo lahja onkin sitten tarvinnut vähän kaikennäköisiä juttuja.. Mutta mites se meni, että mieleinen harrastus vie kaiken ajan ja rahat?

Ihmettelen miten neutraali fiilis sitä oli, vaikka oli juuri toteuttanut asian, josta on haaveillut ihan kakarasta asti. Noh, ehkä se riemu tulee myöhemmin, mutta katunut en ole todellakaan, tästä veijarista on hyvä lähteä rakentamaan monipuolista käyttöhevosta, eihän sitä vielä tiedä minnekkä päin tuuli meitä kuljettaa.

Turpaterapia on ainakin omasta mielestä toiminut juuri kuten siltä odottikin, oon saanut lisää kärsivällisyyttä ja työpäivän mahdollinen vitutus unohtuu tallilla käydessä, ei tarvi Saminkaan ihan kaikkea kestää. Vaikka eihän tämän otuksen kanssa todellakaan kaikki mene aina oman suunnitelman mukaan, niin kyllä kotiin lähdetään aina hyvällä fiiliksellä. Hevoseton on ehkä huoleton, mutta kyllä mun elämässä tuntuu vihdoin olevan jotain sisältöä, mun puuttuva palanen on löytynyt <3

Myös Nova on edelleen menossa mukana ja voi hyvin, täytyy muistaa siitäkin välillä mainita, ettei Jehu vie kaikkea huomiota, vaikka hevoset on aina ollut mulle se ykkösjuttu :)